FullTime with Benefits

Verkkosuunnittelija

Jyväskylän yliopisto · Jyväskylä

Julkaistu 27. toukokuuta 2026

Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa palvelussa FullTime with Benefits

Tule Digipalveluihin

VERKKOSUUNNITTELIJAKSI sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään.

Jyväskylän yliopiston digipalvelut on vuonna 2007 perustettu IT-palveluyksikkö, jossa työskentelee noin 90 alan ammattilaista osana Yliopistopalveluita. Digipalvelut tuottaa ja kehittää yliopiston tarvitsemien IT-palvelujen lisäksi ratkaisuja ja palveluja myös muille asiakkaille lähinnä yliopisto- ja korkeakoulusektorilla. Digipalveluissa koulutuksen, tutkimuksen, verkkosivujen ja raportoinnin käyttämien keskitettyjen tietojärjestelmien kehittämisestä ja palveluista sekä henkilöstön IT-taitojen koulutuksesta vastaa Kehittämispalvelut.

Mihin haluamme sinut mukaan

Haemme IT infrapalveluihin verkkosuunnittelijaa. Tehtävänä on toimia verkkopalvelut-tiimin jäsenenä, vastuullisena verkkopalvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä. Tehtävässä painottuvat yliopiston verkon arkkitehtuurisuunnittelu, verkkojärjestelmien integraatiot, verkkopalvelujen toteutus ja ylläpito. Tehtävät ovat laaja-alaisia sisältäen runkoverkon, SDN-konesaliverkon, palomuurien, kuormantasaus- ja VPN-järjestelmien, WLAN-verkon, sekä muiden vastaavien järjestelmien suunnittelua, kehittämistä ja ylläpitoa. Lisäksi tehtäviin kuuluu verkon valvonta, valvonnan ja ylläpidon automatisoinnin kehittäminen, sekä erilaiset integraatiot palvelujen toteuttamiseksi ja järjestelmätoiminnan automatisoimiseksi

Etsimämme henkilö

Edellytämme

Soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavia tietoja ja taitoja. Lisäksi hakijalta edellytetään osoitettua vahvaa osaamista kytkentä- ja reititystekniikoista, verkkoprotokollista, tietoliikenteen tietoturvasta, tietoliikennepalvelujen toteutussuunnittelusta ja toteutuksesta, skriptauskielien (esim. perl, php, python, shell-skriptit) osaamista järjestelmäintegraatioiden ja automatisointien toteuttamiseksi, sekä järjestelmien kuvaamisesta teknis-toiminnallisina kuvina. Lisäksi edellytyksenä on vähintään 5 vuoden työkokemus osoitetuista osaamisalueista. Tehtävässä toimiminen edellyttää vahvaa ongelmanratkaisukykyä ja kykyä arkkitehtuurisuunnitteluun sekä osaamisen jatkuvaa kehittämistä ja syventämistä

Eduksi katsotaan

Tietoverkkotekniikoiden sertifioinnit, kokemus MPLS/Ethernet-teknologioista, verkon jatkuvan toiminnan varmentamisen tekniikoista, käyttäjätunnistuksen tekniikoista, palveluintegroinneista, LDAP-palveluista, linux-alustojen ylläpidosta, sekä muusta tietojärjestelmäsuunnittelusta tai verkkojärjestelmien integraatiokokemuksesta. Verkkosuunnittelijan tehtävässä edellytetään tiimityöskentelytaitoja, oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta ja asiakaspalvelutaitoja, sekä kykyä kommunikoida sujuvasti suullisesti ja kirjallisesti suomen ja englannin kielillä

Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Alkuperäinen ilmoitus: ats.talentadore.com

Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa FWB:ssä