FullTime with Benefits

Seurakuntamestarin työsuhde

Parikkalan seurakunta · Parikkala

Kokoaikainen · Julkaistu 14. lokakuuta 2026 · Haku päättyy 15. marraskuuta 2026

Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa palvelussa FullTime with Benefits

Tehtävänkuvasi on hyvin monipuoleinen:

-Olet kesäisin lähiesihenkilö Saaren ja Uukuniemen kausityöntekijöillemme, tehden itsekin samoja tehtäviä heidän kanssaan

-Vastaat noiden alueiden koneista, laitteista ja tarvikkeista

-Haudankaivuu ja lumen auraus isossa kuvassa on ulkoistettu Saarella ja Uukuniemellä, kuitenkin pieniä lumiaurauksia työnnettävällä koneella on tehtävä

-Varsinaisen seurakuntamestarin tehtäviin kuuluvat normaalit työt jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa, vainajien vastaanotot sekä siunaustilaisuuksissa asioiden kulun ohjaaminen, olet tuki omaisille.

-Olet yhdyshenkilö haudankaivuun urakoitsijaan, näyttäen hänelle esimerkiksi kaivettavat hautapaikat.

-Vuorottelet toisten seurakuntamestarien kanssa viikkolevot ja loma-ajankohdat.

-Olette myös hyvä tuki toinen toisellenne. Perehdytys ja työn ohjeistus ovat ehdottoman tärkeitä tehtäviin.

-Tulet tarvitsemaan jonkin verran atk-taitoja seurakuntamestarin työssä, johon saat tukea ja neuvoa esihenkilöltä.

Hakijalta edellytämme:

-tehtävään soveltuvaa koulutusta tai työkokemusta

-oma-aloitteista ja vastuullista työotetta

-valmiutta myös ilta- ja viikonlopputöihin

-hyviä vuorovaikutustaitoja

  • tarvitset auton pitkien välimatkojen vuoksi

About the employer

Parikkalan seurakunnalla on kolme kirkkoa, seurakuntataloa ja ruumishuonetta sekä kaksi siunauskappelia. Hautausmaita on yhdeksän, joissa tulet toimimaan pääasiallisesti ja jotka ovat vastuualuettasi. https://www.parikkalanseurakunta.fi/hautausmaat

Working time: Full-time

Employment: Permanent

Pay: Vaativuusryhmä 403, kokemuslisä 93 € - 347,50 € ja varallaolon korvaus 95 €

Working languages: Finnish

How to apply: Teija Paakkinen talouspäällikkö, tai

Source: Job Market Finland’s customer information system (Työmarkkinatori)

Alkuperäinen ilmoitus: tyomarkkinatori.fi

Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa FWB:ssä