Kaivinkoneenkuljettaja reissutöihin (Tampere)
Click Henkilöstöpalvelut Oy · Riihimäki, Lohja
Määräaikainen / toimeksianto · Julkaistu 26. lokakuuta 2026 · Haku päättyy 8. marraskuuta 2026
Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa palvelussa FullTime with Benefits
Hei sinä infra-alan osaaja tai tuleva ammattilainen!
Haemme nyt KAIVINKONEENKULJETTAJAA asiakasyrityksemme vaihtuville työmaille reissutöihin eteläisen Suomen alueelle. Asiakkaamme on yli 10 vuotta toiminut infra-alan yritys, jossa tehdään kattavasti kaikentyyppisiä maanrakennustöitä kunnille ja isommille yrityksille. Työkohteet ovat pääsääntöisesti teollisuuskunnossapitoa ja vaihtelevia uudisrakentamisen maanrakennushankkeita. Työkohteet vaihtelevat, joten pääset tekemään monipuolista työtä kivassa ympäristössä ja porukassa.
Työssä aloitetaan mahdollisimman pian. Työtä on tiedossa aina talven tuloon asti. Työtehtävässä operoidaan sekä pyörä- että alustakaivinkoneita, huolehditaan koneista ja hallitaan työmaiden kokonaiskuvaa, sekä luetaan ammattimaisesti työpiirrustuksia.
Viikkotunnit pyritään tekemään aina alkuviikko-painotteisesti, jotta perjantait voivat olla vapaita ja näin ollen pääsee aiemmin viikonlopun viettoon. Työtunteja on lähtökohtaisesti koko kaudelle 40 h/vko. Palkka tehtävässä on sovittavissa kokemuksesi mukaan. Tarjoamme työntekijälle matkatöissä majoituksen ja näiltä päiviltä kertyy verottajan ohjaama päiväraha.
Toivomme sinulta:
- kokemusta kaivinkoneen kuljettajan työtehtävistä
- kykyä tulkita mittalaitteita ja työpiirustuksia
- oman auton käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen vaihtuvien työmaiden vuoksi
- reipasta ja vastuuntuntoista asennetta
Tarjoamme sinulle:
- pitkäaikaisen työn kauden yli
- kattavan työterveyshuollon, joka toimii valtakunnallisesti
- henkilöstön tuen koko työsuhteen ajan
- osaamisesi huomioivan palkan, kerrothan rohkeasti palkkatoiveesi
- tarvittavat työvarusteet ja -vaatteet
- mukavan työyhteisön
- Clickiltä asianmukaisen ja tunnetusti hyvän tuen koko työsuhteesi ajaksi
Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin kuulisin sinusta mielelläni! Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa .
Working time: Full-time
Employment: Temporary, Temporary agency work
Working languages: Finnish
How to apply: Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa .
Source: Job Market Finland’s customer information system (Työmarkkinatori)
Alkuperäinen ilmoitus: tyomarkkinatori.fi
Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa FWB:ssä