Opettajien lyhytaikaiset sijaisuudet
Lahden kaupunki · Lahti
Harjoittelu · Julkaistu 30. kesäkuuta 2011 · Haku päättyy 31. joulukuuta 2027
Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa palvelussa FullTime with Benefits
Lahden kaupunki hakee sijaisia perusopetuksen ja lukioiden opettajien sijaispankkiin kesken lukuvuoden täytettäviä lyhyitä sijaisuuksia varten. Sijaisia tarvitaan mm. luokanopetukseen, erityisluokanopetukseen sekä perusopetuksen ja lukion aineenopetukseen.Sijaisemme suosittelisivat Lahden kaupungilla sijaistamista tutuilleen arvosanalla 8.8 (kouluarvosana-asteikolla 4-10)*.”Kouluissa on aina tilaa aidolle minuudelle ja saan jalkauttaa siellä omaa oppimaani, samalla kun opin valtavasti joka päivä jotain uutta myös itse”, kertoo eräs palautekyselyymme vastannut kokemuksistaan.Sijaiselta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Sijaispankkiin voivat hakea myös opettajaksi opiskelevat tai opettajiksi aikovat. Harkinnan mukaan sijaispankkiin voi päästä myös muun koulutuksen omaava. Opettajan sijaisilta edellytetään täysi-ikäisyyttä.Ilmoittaudu sijaispankkiimme täyttämällä hakemus "Hae työpaikkaa" -linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää tutkintotodistukset sekä mahdolliset vastaavuustodistukset ja rinnastamispäätökset. Käsittelemme hakemuksia tarpeen mukaan ja kutsumme hakemuksensa jättäneitä hakijoita henkilökohtaiseen haastatteluun sähköpostitse. Haastattelussa soveltuvien henkilöiden hakemukset aktivoidaan sijaisrekrytointijärjestelmään ja vasta haastattelun jälkeen meiltä voi saada sijaistarjouksia. *Sijaisille tehty kysely 11/23Huomioithan, että osa pidemmistä sijaisuuksista laitetaan erilliseen hakuun Kuntarekryyn. Lisäksi syksyisin alkavat vakinaiset ja määräaikaiset opettajan tehtävät laitetaan erilliseen hakuun. Työnhakijan kannattaa siis seurata Lahden kaupungin avoimia työpaikkoja Kuntarekryn sivuilta ympäri vuoden.
Alkuperäinen ilmoitus: kuntarekry.fi
Hae alkuperäisellä sivustolla (avautuu uuteen välilehteen)Avaa FWB:ssä